Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalon puheenvuoro Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivien avajaisissa 11.1.2011 Helsingin tuomiokirkossa
Arvoisa ministeri, hyvät kirkon lapsi- ja nuorisotyön ammattilaiset!
Kirkon tekemä kasvatustyö on hämmästyttävän laajaa ja monitahoista. Vuonna 2009 seurakuntien lapsityön säännölliseen viikkotoimintaan osallistui n. 78.000 lasta, varhaisnuorten kerhoihin ja partiotoimintoihin n. 92.000 lasta ja nuorta. Rippikoulun kävi n. 58.000 nuorta ja isostoiminnassa oli mukana lähes 27.000 nuorta. Seurakuntien retki- ja leiritoimintaan osallistui yhteensä 328.000 lasta ja nuorta. Hämmästyttävän suuria lukuja!
Kirkon kasvatustyön arvostus on tullut selvästi esiin, kun erilaisissa kyselytutkimuksissa on selvitetty, mitä kirkon toimintamuotoja suomalaiset pitävät kaikkein tärkeimpinä. Laaja-alaisellakin työllä on kuitenkin haasteensa. Voi olla, että kirkon tekemä kasvatustyö on niin tuttua ja kaikkialla läsnä olevaa, ettei sen merkitystä aina kaikesta huolimatta nähdä. Mahdammeko aina edes kirkon työntekijöinä tajuta työmme laajuutta ja vaikuttavuutta? Usein vasta sitten herätään huomaamaan kirkon kasvatusammattilaisten tekemän työn vaikuttavuus, kun jokin toiminta lakkaa esimerkiksi resurssien puutteessa.
Kirkon kasvatustyön lisäksi myös yhteiskunnalla on kasvatustehtävä uskontoon ja uskonnolliseen kulttuuriperinteeseen liittyen. Joulun alla käyty vilkas keskustelu koulujen ja päiväkotien kristillisistä juhlaperinteisestä osoitti, että samalla kun suomalaiset ovat sallivia uusia perinteitä kohtaa, he eivät missään nimessä halua, että omat kristilliset perinteet lakaistaisiin ns. maton alle. Valitettavaa vain on, että vaikka joulu- ja kevätjuhlien virret sekä jouluevankeliumin luettuna tai kuvaelmana ei ole eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan uskonnonharjoittamista, niin silti yksittäisten koulut ja rehtorit tekevät päinvastaisia tulkintoja. Vaatisiko opetushallituksen vuonna 2003 kouluille antama ohje periaatteellisesta selkeydestään huolimatta päivittämistä? Positiivista on joka tapauksessa se, että käyty keskustelu vahvisti näkemystä siitä, että suomalaiset haluavat pitää kristillistä kulttuuriperintöämme siirtävistä juhlaperinteistä kiinni.
Viime vuoden mittaan käytiin intensiivistä keskustelua myös peruskoulun tavoitteista ja tuntijaosta. Kysymys siirtynee perintönä seuraavalle hallitukselle. Uskonnonopetuksen sisältö ja laajuus oli yksi tärkeistä keskustelukysymyksistä. Tähän asti käytyä keskustelua analysoidessa herää kysymys, onko oman uskonnon opetuksen merkitys sittenkin jäänyt pimentoon. Uskonnon opetuksen merkitys oman kulttuuritaustan ymmärtämisessä, globaalin maailman jäsentämisessä, maahanmuuttajien kotouttamisessa ja jopa uskontorauhan kannalta jäi sittenkin keskustelussa aika vähälle huomiolle. Kolumnisti Jukka Relanderin onkin esittänyt huolestumisensa islamvastaisuuden leviämisestä ja joidenkin kristillisten ääriliikkeiden yllättävästä suosiosta. Hänen mukaansa vastaus tällaisiin haasteisiin ei suinkaan ole oman uskonnon opetuksen vähentäminen, vaan päinvastoin lisääminen. Ennakkoluulotonta puhetta näinä aikoina!
Kun peruskoulun tavoitteita ja tuntijakoa ryhdytään valmistelemaan seuraavan hallituksen toimesta, on tavoitteeksi kirkon mielestä otettava vähintään nykyisen vuosiviikkotuntimäärän säilyttäminen. Jos on tarvetta keskustella eheyttävistä elementeistä katsomusaineiden kokonaisuuden sisällä, pitäisin mahdollisena, että uskonnonopetuksen sisään kuuluva ns. muiden uskontojen kurssi tulisi kaikille yhteiseksi maailmanuskontojen kurssiksi.
Seuraavalla hallituskaudella keskusteltaneen myös päivähoitolain kokonaisuudistuksesta varhaiskasvatuspalveluja sääteleväksi laiksi. Kirkon taholla tätä uudistusta seurataan suurella mielenkiinnolla. Suomalaislasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta kirkko pitää ensiarvoisen tärkeänä, että uskonnollinen orientaatio säilyy yhtenä tavoitealueena lain tarkoituspykälässä. Vaikka seurakuntien varhaiskasvatustoiminta ei tulekaan kuulumaan varsinaisesti lain piiriin, on tärkeää, ettei avointen varhaiskasvatuspalvelujen määrittelyllä ja sääntelyllä vaikeuteta kuntien ja seurakuntien yhteistyötä.
Hyvät kuulijat, kirkosta on käyty varsinkin viime syksyn aikana ennen näkemättömän laajaa keskustelua. Vielä ei ole nähty tämän keskustelun loppusaldoa. Vaikka keskustelu on ollut ajoittain repivää, on se samalla osoittanut kirkon ja sen sanoman tärkeyden suomalaisille. Ei merkityksettömästä asiasta olisi jaksettu käydä tuollaista keskustelua. Tämä ihmisten kirkkoa kohtaan kokema kiinnostus on hyvä signaali kirkon kasvatustyön kannalta myös tulevaisuutta ajatellen. Näillä sanoilla haluan vilpittömästi lausua kiitoksen työllenne ja toivottaa teille kaikille antoisia neuvottelupäiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti