keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Entä missä me olemme?

Tulevaisuudessa työ tehdään verkossa. 
Lapset ja nuoret ovat jo siellä. Entä me?


 Pelit ovat kehittyneet viime vuosina yhä videomaisemmiksi. Mitä videomaisempi peli on, sitä enemmän se imee mukaansa. Pelaajien keski-ikä on tällä hetkellä 35 v. Kuvassa meitä neukkariosallistujia pelaamassa Kinecsiä.

Yksi neukkareiden kanavista käsitteli kouluikäisten lasten netin käyttöä. Aihe on keskeinen ja tärkeä, sillä tulevaisuudessa työtä tullaan tekemään netissä entistä enemmän. Lapset ja nuoret ovat jo siellä, mutta olemmeko me?

Kouluikäisiä lapsia ja nuoria kiinnostaa verkossa sosiaalinen media ja pelit. Pelit ovat siirtymässä sosiaaliseen mediaan ja lapset hakevat peleistä entistä enemmän vuorovaikutusta. Pelien ennustetaankin olevan tulevaisuuden “sisäänvetotuote”, jonka avulla seurakunta voi tavoittaa erityisesti kouluikäisiä poikia, Juha Kinanen Poikien ja tyttöjen keskuksesta totesi aiheesta järjestetyssä kanavassa.

Pelien tarjonta on valtava viidakko, johon on helppo vanhempana ja kasvattajana eksyä, sillä olemme tulleet tilanteeseen, jossa aikuiset eivät enää voi tietää peleistä enemmän kuin lapset.  Vähän kuitenkin kannattaa perehtyä ja ehkä joskus pelatakin lapsensa kanssa, mikä on entistä luonnollisempaa, sillä tendenssi on tällä hetkellä joka tapauksessa lastenhuoneista olohuoneisiin päin ja sosiaalisempaan suuntaan.

Vertaistukea kasvattajille ja vanhemmille voi löytyä osoitteesta: www.peliraati.fi josta löytyy peliarviointeja ja keskustelua ja sitä kautta ehkä apua sopivien pelien valintaan.

Etkö päässyt uudelleen seminaariin tai haluaisitko katsoa sen uudelleen? Se löytyy tallennettuna osoitteesta:
http://bambuser.com/channel/fellowmedia/broadcast/1319348

1 kommentti:

  1. Kanava oli loistava. Kiitos siitä.
    Mielenkiintoinen ja tosi havainto kanavassa oli, että palaaminen on siirtynyt ja siirtymässä makuuhuoneista olohuoneisiin ja pelaamisesta on tulossa ja siitä on tullut jo osa sosiaalista mediaa.
    Kiitos järjestäjille!
    Saahan nähdä, löytyykö kirkoltamme panostusta pelien tuottamiseen vai joudummeko tyytymään muiden tuottamiin sisältöihin. Peliraati.fi on hyvä apuneuvo tällä hetkellä.

    VastaaPoista