Laukku olalle ja menoksi

H-hetki lähestyy. Moni ohjelmansuorittaja miettii, mitä tarvitsee mukaansa esitystään ajatellen. Järjestäjät pohtivat, miten kaikki tarpeellinen tarveaineisto saadaan laivaan ajoissa. Katajanokalle asti on myös kantautunut tieto siitä, että erään osallistujatkin kuumeisesti pohtivat pakkaamista. Kuulemma neukkariasut on valittava huolella. Johtopäätös on se, että me neuvottelupäiville lähtijät tuomme tulessamme tavaraa kelluvaan konferenssikeskukseemme jokseenkin merkittäviä määriä. Kaipa isoon laivaan mahtuu.

Neuvottelupäivät alkavat Helsingin tuomiokirkossa. Paikalle on ilmoittautunut noin 850 henkilöä. Arvatenkin valtaosa heistä saapuu matkalaukku mukanaan. Liki tuhat kassia, salkkua ja lentolaukkua muuttaisi Engelsin kirkkoarkkitehtuurin ilmettä huomattavalla tavalla. Arvatenkin ne muodostaisivat kirkkosaliin myös messun kulkua haittaavia barrikadeja. Minne siis nämä matka-askit laitetaan?

Me järjestäjät olemme pohtineet ratkaisua yhdessä tuomiokirkon kirkonpalveluskunnan kanssa. Vaihtoehdot ovat vähissä. Kirkon eteen suunniteltiin jopa jättitelttaa, mutta nykytalvi taltutti nämä suunnitelmat. Vaikka krypta näistä tavara ja ihmismääristä puhuttaessa ruuhkautuu helposti, on se kuitenkin tavaran säilytykselle luontevin paikka.

Helsingin tuomiokirkon kryptan (Kirkkokatu 18) aukeaa matkatavarasäilytystä varten tiistaina 11.1.2011 klo 9.30. Matkatavarat on noudettava kryptasta messun päätyttyä. Krypta suljetaan klo 14.00. Kryptassa matkatavarat on aseteltava tilaa säästäen, paikanpäällä annettujen ohjeiden mukaisesti. Matkatavaroiden säilytyspaikat on kryptassa merkitty hiippakunnittain. Koska neuvottelupäiville osallistujia on noin 850, liikennettä kryptaan ja sieltä ulos ohjataan. Jotta jokainen saa matkatavaransa ajoissa, on kunkin noudettava matkatavaransa kryptasta ilman viivytyksiä. Kryptaan ei siis voi jäänä lämmittelemään tai tapaamaan tuttavia. Mahdollisiin jonoihin on syytä varautua.

Antti Malinen

Meseen, habboon vai pelaamaan Tremulousia?

Mesettäminen, habbottaminen, irkkaus ja chättäily sekä kaikenlainen datailu alkavat olla tuttuja käsitteitä jo alakoulun alimmilla luokilla heti kun kirjoittamaan ollaan opittu. Uusia uudissanoja syntyy kuin sieniä sateella, eivätkä aikuiset aina oikein tahdo pysyä perässä. Kyse on nuorten ja kouluikäisten lasten tavoista keskustella netissä. Verkko on heille yhä useammin enemmän kuin pelkkä kommunikaatiokanava. Lähes kaikki kouluikäiset lapset pelaavat myös pelejä verkossa.

12-vuotiaan Simon suosikkeja verkossa ovat nettipelit, joissa parasta on se, että niiden pelaaminen on hauskaa.

-Pelit on vähän sama kuin kävisi elokuvissa, ne viihdyttävät, Simo vertaa.

9-vuotias Samukin kulkee jo pelien viidakossa tottuneesti. 

-Tykkään eniten Tremulousin pelaamisesta. Sellaiset pelit on kivoja, joissa saa ampua örkkejä, Samu kuvailee innostuneena.

Varsinkin multiplayer-tyyppiset seikkailu- ja toimintapelit ovat molempien poikien suosiossa. Hyvä peli on myös visuaalisesti taidokkaasti tehty ja peliareena on vaihteleva ja monitasoinen. Tremulous täyttää myös nämä kriteerit. Simokin tunnustautuu Tremolousin pelaajaksi. Poikien asiantuntemus pelistä tuntuu olevan huippuluokkaa.

Simo juttelee luokkakavereidensa kanssa paljon peleistä välitunneillakin. 

-Saattaisi olla, että jos ei pelaisi mitään tai ei olisi Facebookissa, tuntisi olonsa ulkopuoliseksi, Simo arvelee. Vaikka Facebookin alaikäraja on 13 vuotta, luokkakavereista kaikki yhtä lukuunottamatta ovat jo Facebookissa. Suurin osa myös mesettää ainakin silloin töllöin. 

Kun pojilta kysyy, ovatko he koskaan kohdanneet mitään pelottavaa verkossa, Simo muistaa Samun pelänneen äidin kieltämän Runescape-pelin aaveita. Samu myöntää itsekin joskus pelästyneensä peleissä yllättäen esiintyviä yliluonnollisia hahmoja. Niitä putkahtaa silloin tällöin esiin nettivahdeista huolimatta.

-Ei ehkä olisi pelottanut niin paljoa, jos vaikka äiti olis pelannut mun kanssa. Samaan hengen vetoon Samu muistuttaa, että tylsiä pelejä hän ei kuitenkaan halua pelata ollenkaan. Simonkin mielestä varsinkin oppimispelit ovat "syvältä". 

-Peli ei saa olla nössö, pojilta tulee yhteen ääneen.

Nettipelejä harrastavat tutkimustiedon perusteella kaiken ikäiset, mutta innokkaimpia pelaajia ovat noin kymmenen vuotiaat. Muutama vuosi sitten 10-12- vuotiaista lapsista tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että jo silloin 75 prosenttia lapsista pelasivat nettipelejä. Nettipelaaminen ja sosiaalinen media ovat osa sitä todellisuutta, jossa lapsemme elävät. Olisikohan paras ratkaisu rajoittaa viisaasti ja toisaalta sulkeltaa itsekin mukaan lasten ja nuorten pelimaailmaan? Oli kuitenkin mukavaa lukea, että tutkimuksen mukaan oma isä tai äiti on asteikossa aika korkealla, kun lapsilta kysyttiin, kenen kanssa he mieluiten pelaisivat. Tämän allekirjoitti myös Samu, 9 v.

-Olis tosi kivaa pelata äitiä vastaan Tremolousia, mutta ei äiti osaa pelata sitä peliä.

Simon ja Samun kanssa juttelu nettipeleistä herättää kysymyksiä. Kuinka pääsisi mukaan nettipelien maailmaan? Pitäisikö siihen tutustua muutenkin kuin lisäämällä verkon käyttöä vahtivaan ohjelmaan kiellettyjen pelien nimiä? Mitä ajatuksia minussa vanhempana ja kirkon työntekijänä herättää toimiminen lasten kanssa netissä? Täytyykö kirkon lapsityöntekijöiden ja nuorisotyönohjaajien osata suunnistaa verkkopelien viidakossa ja luovia sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä vai onko vain hyväksyttävä, että tässä asiassa lapset ovat menneet meidän aikuisten edelle? Voimmeko ohjata lapsia turvalliseen netin käyttöön, jos emme itse toimi verkossa? Missä määrin verkon käyttöä voisi hyödyntää kirkon lapsi- ja nuorisotyössä?

Neukkareilla on aiheesta luvassa monipuolista keskustelua ja näkökulmia eri ikäryhmien kanssa työskenteleville. Yhtäällä pohditaan, mitä varhaiskasvatuksen työntekijä voi tehdä verkossa, toisaalla miten työntekijä selviää kouluikäisten lasten suosimien pelien viidakossa. Miten toimii sosiaalinen media esimerkiksi rippikoulussa, isostoiminnassa ja nuorisotyössä? Entä miten verkkotyö sisällytetään toiminta- ja taloussuunnitelmiin ja miten sitä arvioidaan? Etsi oma foorumisi ja tule keskustelemaan ja kuulemaan!

Hanne Tuulos

Neukkareiden tiedottaja

Kummien tarinoita

Kummius on iso juttu. Uskon, että jokainen kummiksi pyydetty kokee kutsun kunnia-asiana ja luottamuksen osoituksena. Kummiuteen liittyy monta positiivista asiaa. Siksi kai sanaa käytetään niin monen asian edistämisessä.

Eri-ikäisten kasteiden myötä joka vuosi tulee noin 100 000 uutta kummia. Kuinka kirkko tukee heitä heidän tehtävässään? Mielestäni aika heikosti, tämän mahdollisuuden olemme kirkossa pitkälti jättäneet käyttämättä.

Ensi vuonna, jos Luoja suo, julkaistaan kirjana ja verkossa "kummien tarinoita", kertomuksia sekä kummina että kummilapsena elämisestä. Mitä kummius merkitsee elämän eri tilanteissa? Mitä on olla kummina vaikkapa 1-vuotiaalle, 10-vuotialle, 15-vuotiaalle tai 30-vuotiaalle? Miten oma kummisi on sinua muistanut ja miten olet häntä muistanut? Millainen on hyvä kummi?

Neukkareilla kerätään näitä kummien tarinoita. Tule kertomaan oma tarinasi Kummitädille, hän kiertää laivalla tallentaen kaikenkaisia tarinoita.

Jarmo Kokkonen

Huomisen muistoja

HUOMISEN MUISTOJA

Muistatko sen hetken, kun olit opiskelemassa kirkon tehtäviin? Muistatko, kun tapasit työelämän edustajia ja kuuntelit heitä innostuneesti ja ihaillen? Muistatko kuinka jouduit tuon tuostakin miettimään, onko sinusta todella tälle alalle. Onko rima sittenkin liian korkealla? Osaanko minä? Hyväksytäänkö minut tulevassa työssäni tällaisena kuin olen:  keskeneräisenä, mutta innokkaana oppimaan? Vai joudunko muuttumaan? Nähdäänkö minua ollenkaan tulevaisuuden tekijänä, jolla olisi raikkaita ja uusia ajatuksia jaettavanaan, uudenaikaisia toimintamalleja, paljon ennakkoluulottomuutta ja intoa repussaan? 

Entä muistatko, kun aloitit työurasi ensimmäisessä työpaikassasi? Muistatko, miten sinut otettiin siellä vastaan? Mitkä asiat merkitsivät sinulle paljon? Minkälaiset työkaverit ja mitkä asiat saivat sinut tuntemaan itsesi tervetulleeksi ja rauhoittamaan jännittyneen mielesi: kyllä tästä vielä selvitään? Muistatko ne ihmiset ja asiat, jotka kannustivat ja rohkaisivat sinua löytämään oman tapasi tehdä työtä? Muistatko ne työkaverit, jotka kulkivat työurasi alkukarikoissa rinnallasi tukien ja ohjaten. Muistatko sen tunteen, kun tunsit itsesi ensimmäisen kerran todella ammattilaiseksi? Entä muistatko sen tunteen, kun halusit jakaa eteenpäin sen kaiken hyvän, mitä itse olit saanut: ottaa vastaan harjoittelijoita ja uusia, työuraansa aloittelevia työkavereita? Jakaa heille repustasi kokemustasi ja osaamistasi, kulkea rinnalla ja antaa vauhtia omien siipien kokeilemiseen? Hyppiä ilosta, kun siivet saavat tuulta alleen ja alkavat kantaa!

Olen usein miettinyt, olisinko koskaan lähtenyt näiden merikarttojen äärelle, jos en olisi saanut jo rippikoulun jälkeen toimiessani seurakunnan nuorten toiminnassa vahvaa tuntumaa siitä, että en ole yhdentekevä. Muistan vahvasti kuinka alan ammattilaiset ohjasivat seurakuntaan ja sen elämään mukaan, luottivat meihin energiaa pursuaviin keskenkasvuisiin ja antoivat vieläpä uhkarohkean paljon vastuuta, mutta myös tukea tehdä ja nähdä asioita omalla tavalla. Muistan kiitollisena, kuinka meitä ohjattiin myös yhteisen uskon ja ehtoollisyhteyden äärelle. Muistan kuinka Pyhä sai koskettaa ja kutsua palvelemaan.

Edelleen muistan kuin eilisen päivän, kuinka seurakunnassa, ensimmäisessä harjoittelupaikassani, minut otettiin vastaan. Tunsin olevani todella tervetullut tasavertaiseksi työkaveriksi, vaikka noviisi vielä olinkin. Edelleen tunnen syvää kiitollisuutta harjoittelunohjaajilleni, monille muille seurakunnan työntekijöille ja kirkkoherralle siitä innosta, mikä minuun tuolla harjoittelujaksolla minuun istutettiin.

Kun viimein valmistuin ja pääsin opiskeluista työelämään, minusta pidettiin jälleen hyvää huolta. Jopa kaksi työkaveria perehdyttivät minua kuukauden ajan työhön ja kutoivat minut kiinni työyhteisön ja paikkakunnan monisäikeiseen verkostoon. Minusta kasvoi  yksi kirkon ammattilaisista.  Ja kiitos saamani tuen: myös ylpeä siitä, että saan kuulua tähän ammattilaisten joukkoon.

Oletko miettinyt, miten tulevaisuudessakin saamme ammattitaitoisia ja sitoutuneita työkavereita rakentamaan Jumalan valtakuntaa kanssamme? Oletko miettinyt, mitä he näkevät ja kokevat, kun kohtaat heitä opiskeluaikana ja harjoittelijoina seurakunnassasi? Miltä heistä tuntuu, kun he tulevat työyhteisösi kohtaamaksi ensimmäistä kertaa? Entä mitä ajattelee se juuri valmistunut ja ensimmäistä työpäivää seurakunnassasi aloitteleva lapsi- ja nuorisotyöhön monipuolisesti koulutettu uusi työkaverisi?

Entä minkälaisen kirkon ammattilaisten joukon he näkevät ja kokevat, kun jotkut heistä pääsevät viimein osallistumaan Lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäiville 2011? Muistatko vielä, minkälaisen joukon sinä näit ensimmäisillä neuvottelupäivilläsi? Ja lopuksi: mitä näet nyt?

Jari V. Niemi
Nuorisotyönohjaaja
Järvenpään seurakunta