Huomisen muistoja

HUOMISEN MUISTOJA

Muistatko sen hetken, kun olit opiskelemassa kirkon tehtäviin? Muistatko, kun tapasit työelämän edustajia ja kuuntelit heitä innostuneesti ja ihaillen? Muistatko kuinka jouduit tuon tuostakin miettimään, onko sinusta todella tälle alalle. Onko rima sittenkin liian korkealla? Osaanko minä? Hyväksytäänkö minut tulevassa työssäni tällaisena kuin olen:  keskeneräisenä, mutta innokkaana oppimaan? Vai joudunko muuttumaan? Nähdäänkö minua ollenkaan tulevaisuuden tekijänä, jolla olisi raikkaita ja uusia ajatuksia jaettavanaan, uudenaikaisia toimintamalleja, paljon ennakkoluulottomuutta ja intoa repussaan? 

Entä muistatko, kun aloitit työurasi ensimmäisessä työpaikassasi? Muistatko, miten sinut otettiin siellä vastaan? Mitkä asiat merkitsivät sinulle paljon? Minkälaiset työkaverit ja mitkä asiat saivat sinut tuntemaan itsesi tervetulleeksi ja rauhoittamaan jännittyneen mielesi: kyllä tästä vielä selvitään? Muistatko ne ihmiset ja asiat, jotka kannustivat ja rohkaisivat sinua löytämään oman tapasi tehdä työtä? Muistatko ne työkaverit, jotka kulkivat työurasi alkukarikoissa rinnallasi tukien ja ohjaten. Muistatko sen tunteen, kun tunsit itsesi ensimmäisen kerran todella ammattilaiseksi? Entä muistatko sen tunteen, kun halusit jakaa eteenpäin sen kaiken hyvän, mitä itse olit saanut: ottaa vastaan harjoittelijoita ja uusia, työuraansa aloittelevia työkavereita? Jakaa heille repustasi kokemustasi ja osaamistasi, kulkea rinnalla ja antaa vauhtia omien siipien kokeilemiseen? Hyppiä ilosta, kun siivet saavat tuulta alleen ja alkavat kantaa!

Olen usein miettinyt, olisinko koskaan lähtenyt näiden merikarttojen äärelle, jos en olisi saanut jo rippikoulun jälkeen toimiessani seurakunnan nuorten toiminnassa vahvaa tuntumaa siitä, että en ole yhdentekevä. Muistan vahvasti kuinka alan ammattilaiset ohjasivat seurakuntaan ja sen elämään mukaan, luottivat meihin energiaa pursuaviin keskenkasvuisiin ja antoivat vieläpä uhkarohkean paljon vastuuta, mutta myös tukea tehdä ja nähdä asioita omalla tavalla. Muistan kiitollisena, kuinka meitä ohjattiin myös yhteisen uskon ja ehtoollisyhteyden äärelle. Muistan kuinka Pyhä sai koskettaa ja kutsua palvelemaan.

Edelleen muistan kuin eilisen päivän, kuinka seurakunnassa, ensimmäisessä harjoittelupaikassani, minut otettiin vastaan. Tunsin olevani todella tervetullut tasavertaiseksi työkaveriksi, vaikka noviisi vielä olinkin. Edelleen tunnen syvää kiitollisuutta harjoittelunohjaajilleni, monille muille seurakunnan työntekijöille ja kirkkoherralle siitä innosta, mikä minuun tuolla harjoittelujaksolla minuun istutettiin.

Kun viimein valmistuin ja pääsin opiskeluista työelämään, minusta pidettiin jälleen hyvää huolta. Jopa kaksi työkaveria perehdyttivät minua kuukauden ajan työhön ja kutoivat minut kiinni työyhteisön ja paikkakunnan monisäikeiseen verkostoon. Minusta kasvoi  yksi kirkon ammattilaisista.  Ja kiitos saamani tuen: myös ylpeä siitä, että saan kuulua tähän ammattilaisten joukkoon.

Oletko miettinyt, miten tulevaisuudessakin saamme ammattitaitoisia ja sitoutuneita työkavereita rakentamaan Jumalan valtakuntaa kanssamme? Oletko miettinyt, mitä he näkevät ja kokevat, kun kohtaat heitä opiskeluaikana ja harjoittelijoina seurakunnassasi? Miltä heistä tuntuu, kun he tulevat työyhteisösi kohtaamaksi ensimmäistä kertaa? Entä mitä ajattelee se juuri valmistunut ja ensimmäistä työpäivää seurakunnassasi aloitteleva lapsi- ja nuorisotyöhön monipuolisesti koulutettu uusi työkaverisi?

Entä minkälaisen kirkon ammattilaisten joukon he näkevät ja kokevat, kun jotkut heistä pääsevät viimein osallistumaan Lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäiville 2011? Muistatko vielä, minkälaisen joukon sinä näit ensimmäisillä neuvottelupäivilläsi? Ja lopuksi: mitä näet nyt?

Jari V. Niemi
Nuorisotyönohjaaja
Järvenpään seurakunta