Näyn ja kuulun -torvi ehkäisemässä nuorison syrjäytymistä

Parhaillaan Viking Mariellalla vietetään Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäiviä ja noin 850 seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön ammattilaista ovat kokoontunut tarkastelemaan työalansa ajankohtaisia kysymyksiä teemalla Merikarttoja ja blogimerkintöjä. 

Vuotuiset neuvottelupäivät tarjoavat kirkon kasvatuksen tehtäväalueilla vaikuttaville eri ammattiryhmille paitsi mahdollisuuden kohtaamiseen ja vuoropuheluun, myös eväiden hankkimiseen arjen työhön. Monipuolinen ohjelma käsittelee muun muassa hengellisen työn tekemistä verkossa ja sosiaalisen median kautta, lapsen oikeutta kasvatukseen, kasvatuskumppanuutta sekä kasvatusta ympäristövastuuseen. Karttapäivityksen lisäksi osallistujat odottavat vinkkejä ja ideoita vietäväksi mukanaan kotiin. Tänä vuonna päivien aikana lanseerataankin esimerkiksi opetusministeriön rahoittaman Näyn ja kuulun -hankkeen alla välineitä lasten ja nuorten osallisuuteen ja kuulemiseen seurakunnissa, joka on yksi tämän vuoden neuvottelupäivien pääteemoista.

Lasten ja nuorten osallisuus kirkossa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nuoria kuullaan heitä koskevissa asioissa. Tavoitteena on, että seurakuntien toiminnassa ja päätöksenteossa otetaan huomioon lasten ja nuorten edun toteutuminen entistä paremmin.

- Lasten ja nuorten osallisuuden mahdollistaminen kirkon toiminnassa on merkittävä askel kasvavan nuorten syrjäytymisen ja yksinäisyyden torjumiseen, pohtii Näyn ja kuulun -hanketta vetävä PTK:n toiminnanjohtaja Eero Jokela.

Torvi kertoo kuulemisesta

Muun muassa Näyn ja kuulun -torvi tulee olemaan konkreettinen väline lapsi- ja nuorisoystävällisyyden arvioinnissa. Torven kriteerit täyttänyt seurakunta voi kertoa torvimerkillä, että sen toiminnassa lapsia ja nuoria kuullaan.

Osallisuus puhutti myös neuvottelupäivien avajaistilaisuudessa. Neuvottelupäivien avajaisissa Helsingin tuomiokirkossa puheenvuoron käyttänyt kasvatus- ja nuorisotyön johtaja Marja-Leena Toivanen kertoi, että kirkkolakiin on parhaillaan menossa valmistelu lapsivaikutusten seuraamiseksi.

-Yhteinen tehtävämme on myös pohtia, miten edistämme aidosti nuorten osallisuutta

kirkossa ja heidän aitoa kuulemistaan.

Neuvottelupävillä oli kunnia saada vieraakseen opetusministeri Henna Virkkunen, joka toi tilaisuuteen opetus- ja kulttuuriministeriön ja samalla koko valtioneuvoston tervehdyksen. Ministeri kiitti kirkkoa ennakkoluulottomuudesta, jota se osoitti alentaessaan äänestysikärajan 16-vuoteen menneissä
seurakuntavaaleissa. -Se oli konkreettinen teko lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseksi.  Siellä missä nuorille annetaan mahdollisuus osallistua, osoitetaan, että heistä välitetään, Virkkunen pohti.
-Äänestysaktiivisuus osoitti, että kirkko on nuorille tärkeä. Nyt on aika osoittaa, että nuoret ovat kirkolle tärkeitä.

Luottamusta omaan uskoon ja vieraanvaraista avoimuutta toisten vakaumuksia kohtaan

Marja-Leena Toivanen puhui avajaispuheenvuorossaan koulujen uskonnon opetuksen puolesta osana kristillistä kasvatusta.

- Monikulttuurisuuden vahvistuminen lisää eri taustaisten kristittyjen ekumeenisuuden merkitystä. Siksi tarvitaan myös uskontojen väliseen vuoropuheluun ja uskontojen lukutaitoon kasvattamista. Kristillisen kasvatuksen tehtävä on edistää vakaata luottamusta omaan uskoon ja samalla lisätä vieraanvaraista avoimuutta toisten vakaumuksia kohtaan, Marja-Leena Toivanen pohtii ja pitää oman uskonnon opettamista kouluissa arvokkaana pohjana.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo on myös huolissaan koulujen uskonnonopetukseen liittyvästä keskustelusta ja pohti puheenvuorossaan viime aikojen keskustelua aiheesta.

-Onko oman uskonnon opetuksen merkitys sittenkin jäänyt pimentoon?

Uskonnon opetuksen merkitys oman kulttuuritaustan ymmärtämisessä,  globaalin maailman jäsentämisessä, maahanmuuttajien kotouttamisessa ja jopa uskontorauhan kannalta jäi aika vähälle huomiolle menneen syksyn keskusteluissa, kansliapäällikkö toteaa. 

Kirkon kasvatustyö tavoittaa vuosittain sadat tuhannet nuoret ja lapset

Vaikka koulujen uskonnon opetuksesta ja sen vähentämisestä keskustellaankin, kirkon kasvatustyön arvostus on tullut selvästi esiin, kun erilaisissa kyselytutkimuksissa on selvitetty, mitä kirkon toimintamuotoja suomalaiset pitävät kaikkein tärkeimpinä. Arvostus näkyy myös valtavissa kävijäluvuissa.

- Vuonna 2009 seurakuntien lapsityön säännölliseen viikkotoimintaan osallistui n. 78.000 lasta, varhaisnuorten kerhoihin ja partiotoimintoihin n. 92.000 lasta ja nuorta. Rippikoulun kävi n. 58.000 nuorta ja isostoiminnassa oli mukana lähes 27.000 nuorta. Seurakuntien retki- ja leiritoimintaan osallistui yhteensä 328.000 lasta ja nuorta, Keskitalo hämmästeli suuria lukuja. 

Myös ministeri Virkkunen oli pannut merkille, että rippikoulu tavoittaa ikäluokasta jopa enemmän kuin kirkkoon kuuluvia on. - On myös ihailtavaa, että ryhmän ohjauksen perusosaamista antava isostoiminta on kasvanut koko 2000-luvun ajan. 

Neukkariterveisin laivalta,

Hanne Tuulos, tiedottaja

Osallisuudesta

Yhtenä käsiteltävänä aiheena Neukkareilla 2011 on lasten ja nuorten aito osallisuus.

Ajattelen, että osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Sanotaan, että siellä missä minua ei nähdä eikä tarvita, sinne minulla ei ole tarvetta kuulua. Taas siellä, missä näyn ja kuulun, siellä viihdyn. Vain tulemalla nähdyiksi ja kuulluiksi seurakunnan toiminnassa ja hallinnossa lapset ja nuoret voivat kokea aitoa osallisuutta kirkossamme. Me työntekijät olemmekin tärkeimmässä roolissa osallisuuden toteutumisessa. Kun me näemme ja kuulemme, olemme niitä edelläkävijöitä, jotka rakentavat kirkostamme tärkeän, sitouttavan ja kiinnostavan paikan myös tulevaisuuden suomalaisille.

Aito osallisuus vaatii vaivaa, mutta se luo työlle kantavan rakenteen. Joku sanoo, että osallisuuden tulokset ovat niin palkitsevia, ettei sitä kokeiltuaan enää halua luopua. Mutta mitä osallisuudella sitten oikeastaan tarkoitetaan?

Osallisuus viittaa kuulumisen ja mukana olemisen tunteeseen sekä kokemukseen aidosta mahdollisuudesta vaikuttaa itseään, lähiyhteisöään ja yhteiskuntaa koskeviin asioihin. Osallisuutta painottavat toimintatavat vahvistavat lapsen ja nuoren ymmärrystä itsestään merkityksellisenä yhteisön jäsenenä sekä ainutlaatuisena ja arvokkaana Jumalan ihmeenä.

Osallisuuden toteutumiseksi meiltä työntekijöiltä odotetaan neljän osallisuuden kulmakiven rakentamista. Ensimmäiseksi meidän tulee osata ja kyetä luomaan olosuhteet ja ilmapiiri osallisuudelle myönteiseksi. Toisena asiana on meillä oltava kiinnostus kehittää osallisuutta tukevia toimintatapoja omassa työssämme. Kolmanneksi meiltä vaaditaan ammattitaitoa kerätä lapsesta ja nuoresta eri tavoin tietoa, jonka avulla voimme oikeanlaisesti päästä sisälle lapsen ja nuoren maailmaan. Ja viimeisenä meidän on kyettävä hyödyntämään tätä lapsilta ja nuorilta saamaamme tietoa; miten rakennamme sen avulla pohjaa yhteiselle suunnittelulle, toiminnalle ja arvioinnille.

Osallisuuden vastaanottaminen työn menetelmäksi on myös muutoksen hyväksymistä. Osallisuus on avain tulevaisuuteen. Näistä kysymyksistä jatkamme Neukkareilla. Tervetuloa rakentamaan unelmaa osallisuudesta 12.1.2011 kello 16.30 Viking Mariellalla.

Kaisa Rantala
Hankekoordinaattori

Jäähyväiset lumelle?

-Äiti, ihanaa kun tänä talvena on taas niin paljon lunta! Miksei jokainen talvi voisi olla tällainen? Onhan ensikin talvi taas tällainen ihana?

Mikä ahdistava kysymys näin vuoden alkuun! 

En voi luvata mitään, vaikka haluaisinkin. Mikä olisi oikea vastaus ja mitä ennustetta uskoa? Sitäkö, että ollaan menossa kohti 30 vuoden minijääkautta, jolloin lunta on riittämiin, vaiko sitä, että pian lumiset talvet ovat mennyttä?

Vakuuttaisinko, että kyllä lunta taas ensi talvena varmasti tulee? Vai sanoisinko ympäripyöreästi, että ensi talven säästä ei tiedä kukaan mitään? Tai kenties, että sinulla on vielä lunta, mutta lapsillesi sitä ei luultavasti enää riitä? Voisin tietysti myös kehottaa jättämään jäähyväiset lumelle ja nauttimaan siitä nyt, kun sitä vielä on. Päädyn ensimmäiseen vastaukseen - kyllä sitä varmasti ensi talvena ainakin jonkin verran tulee, vaikka keskimäärin maapallo lämpeneekin koko ajan.

Vuosi 2010 oli yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä vuosista. Näin siis siitä huolimatta, että niin tämä talvi kuin viime talvikin olivat Suomessa kylmät. Maapallon lämpenemiseen liittyy tietenkin paljon vakavampiakin seurauksia, mutta suomalaislasten suurin suru taitaa olla se, että jossakin vaiheessa menetämme pysyvästi lumiset talvemme.

Olisiko kelkka käännettävissä? Mitä tapahtuisi, jos kaikkialla maailmassa lapset ja nuoret päättäisivät pelastaa maapallon ja heistä alkaisi muutos? Uskon sinisilmäisesti, että se on mahdollista.

Kuinka paljon me ohjaamme lapsia ja nuoria kestävään elämäntapaan ja annamme heille mahdollisuuksia kokemuksiin, jotka vahvistavat heidän luontosuhdettaan? Miten tätä voidaan toteuttaa leireillä, nuortenilloissa ja ripareilla? Tämä on yksi tärkeä ja ajankohtainen aihe lähestyvillä neukkareilla. Tule tiistai-iltana mukaan pohtimaan, mikä rooli nuorisotyöllä on kristillisenä ympäristökasvattajana.

Nautitaan nyt lumesta, kun sitä vielä riittää, ja näkymisiin neukkareilla!

Hanne Tuulos

Neuvottelupäivien tiedottaja

Laukku olalle ja menoksi

H-hetki lähestyy. Moni ohjelmansuorittaja miettii, mitä tarvitsee mukaansa esitystään ajatellen. Järjestäjät pohtivat, miten kaikki tarpeellinen tarveaineisto saadaan laivaan ajoissa. Katajanokalle asti on myös kantautunut tieto siitä, että erään osallistujatkin kuumeisesti pohtivat pakkaamista. Kuulemma neukkariasut on valittava huolella. Johtopäätös on se, että me neuvottelupäiville lähtijät tuomme tulessamme tavaraa kelluvaan konferenssikeskukseemme jokseenkin merkittäviä määriä. Kaipa isoon laivaan mahtuu.

Neuvottelupäivät alkavat Helsingin tuomiokirkossa. Paikalle on ilmoittautunut noin 850 henkilöä. Arvatenkin valtaosa heistä saapuu matkalaukku mukanaan. Liki tuhat kassia, salkkua ja lentolaukkua muuttaisi Engelsin kirkkoarkkitehtuurin ilmettä huomattavalla tavalla. Arvatenkin ne muodostaisivat kirkkosaliin myös messun kulkua haittaavia barrikadeja. Minne siis nämä matka-askit laitetaan?

Me järjestäjät olemme pohtineet ratkaisua yhdessä tuomiokirkon kirkonpalveluskunnan kanssa. Vaihtoehdot ovat vähissä. Kirkon eteen suunniteltiin jopa jättitelttaa, mutta nykytalvi taltutti nämä suunnitelmat. Vaikka krypta näistä tavara ja ihmismääristä puhuttaessa ruuhkautuu helposti, on se kuitenkin tavaran säilytykselle luontevin paikka.

Helsingin tuomiokirkon kryptan (Kirkkokatu 18) aukeaa matkatavarasäilytystä varten tiistaina 11.1.2011 klo 9.30. Matkatavarat on noudettava kryptasta messun päätyttyä. Krypta suljetaan klo 14.00. Kryptassa matkatavarat on aseteltava tilaa säästäen, paikanpäällä annettujen ohjeiden mukaisesti. Matkatavaroiden säilytyspaikat on kryptassa merkitty hiippakunnittain. Koska neuvottelupäiville osallistujia on noin 850, liikennettä kryptaan ja sieltä ulos ohjataan. Jotta jokainen saa matkatavaransa ajoissa, on kunkin noudettava matkatavaransa kryptasta ilman viivytyksiä. Kryptaan ei siis voi jäänä lämmittelemään tai tapaamaan tuttavia. Mahdollisiin jonoihin on syytä varautua.

Antti Malinen

Meseen, habboon vai pelaamaan Tremulousia?

Mesettäminen, habbottaminen, irkkaus ja chättäily sekä kaikenlainen datailu alkavat olla tuttuja käsitteitä jo alakoulun alimmilla luokilla heti kun kirjoittamaan ollaan opittu. Uusia uudissanoja syntyy kuin sieniä sateella, eivätkä aikuiset aina oikein tahdo pysyä perässä. Kyse on nuorten ja kouluikäisten lasten tavoista keskustella netissä. Verkko on heille yhä useammin enemmän kuin pelkkä kommunikaatiokanava. Lähes kaikki kouluikäiset lapset pelaavat myös pelejä verkossa.

12-vuotiaan Simon suosikkeja verkossa ovat nettipelit, joissa parasta on se, että niiden pelaaminen on hauskaa.

-Pelit on vähän sama kuin kävisi elokuvissa, ne viihdyttävät, Simo vertaa.

9-vuotias Samukin kulkee jo pelien viidakossa tottuneesti. 

-Tykkään eniten Tremulousin pelaamisesta. Sellaiset pelit on kivoja, joissa saa ampua örkkejä, Samu kuvailee innostuneena.

Varsinkin multiplayer-tyyppiset seikkailu- ja toimintapelit ovat molempien poikien suosiossa. Hyvä peli on myös visuaalisesti taidokkaasti tehty ja peliareena on vaihteleva ja monitasoinen. Tremulous täyttää myös nämä kriteerit. Simokin tunnustautuu Tremolousin pelaajaksi. Poikien asiantuntemus pelistä tuntuu olevan huippuluokkaa.

Simo juttelee luokkakavereidensa kanssa paljon peleistä välitunneillakin. 

-Saattaisi olla, että jos ei pelaisi mitään tai ei olisi Facebookissa, tuntisi olonsa ulkopuoliseksi, Simo arvelee. Vaikka Facebookin alaikäraja on 13 vuotta, luokkakavereista kaikki yhtä lukuunottamatta ovat jo Facebookissa. Suurin osa myös mesettää ainakin silloin töllöin. 

Kun pojilta kysyy, ovatko he koskaan kohdanneet mitään pelottavaa verkossa, Simo muistaa Samun pelänneen äidin kieltämän Runescape-pelin aaveita. Samu myöntää itsekin joskus pelästyneensä peleissä yllättäen esiintyviä yliluonnollisia hahmoja. Niitä putkahtaa silloin tällöin esiin nettivahdeista huolimatta.

-Ei ehkä olisi pelottanut niin paljoa, jos vaikka äiti olis pelannut mun kanssa. Samaan hengen vetoon Samu muistuttaa, että tylsiä pelejä hän ei kuitenkaan halua pelata ollenkaan. Simonkin mielestä varsinkin oppimispelit ovat "syvältä". 

-Peli ei saa olla nössö, pojilta tulee yhteen ääneen.

Nettipelejä harrastavat tutkimustiedon perusteella kaiken ikäiset, mutta innokkaimpia pelaajia ovat noin kymmenen vuotiaat. Muutama vuosi sitten 10-12- vuotiaista lapsista tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että jo silloin 75 prosenttia lapsista pelasivat nettipelejä. Nettipelaaminen ja sosiaalinen media ovat osa sitä todellisuutta, jossa lapsemme elävät. Olisikohan paras ratkaisu rajoittaa viisaasti ja toisaalta sulkeltaa itsekin mukaan lasten ja nuorten pelimaailmaan? Oli kuitenkin mukavaa lukea, että tutkimuksen mukaan oma isä tai äiti on asteikossa aika korkealla, kun lapsilta kysyttiin, kenen kanssa he mieluiten pelaisivat. Tämän allekirjoitti myös Samu, 9 v.

-Olis tosi kivaa pelata äitiä vastaan Tremolousia, mutta ei äiti osaa pelata sitä peliä.

Simon ja Samun kanssa juttelu nettipeleistä herättää kysymyksiä. Kuinka pääsisi mukaan nettipelien maailmaan? Pitäisikö siihen tutustua muutenkin kuin lisäämällä verkon käyttöä vahtivaan ohjelmaan kiellettyjen pelien nimiä? Mitä ajatuksia minussa vanhempana ja kirkon työntekijänä herättää toimiminen lasten kanssa netissä? Täytyykö kirkon lapsityöntekijöiden ja nuorisotyönohjaajien osata suunnistaa verkkopelien viidakossa ja luovia sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä vai onko vain hyväksyttävä, että tässä asiassa lapset ovat menneet meidän aikuisten edelle? Voimmeko ohjata lapsia turvalliseen netin käyttöön, jos emme itse toimi verkossa? Missä määrin verkon käyttöä voisi hyödyntää kirkon lapsi- ja nuorisotyössä?

Neukkareilla on aiheesta luvassa monipuolista keskustelua ja näkökulmia eri ikäryhmien kanssa työskenteleville. Yhtäällä pohditaan, mitä varhaiskasvatuksen työntekijä voi tehdä verkossa, toisaalla miten työntekijä selviää kouluikäisten lasten suosimien pelien viidakossa. Miten toimii sosiaalinen media esimerkiksi rippikoulussa, isostoiminnassa ja nuorisotyössä? Entä miten verkkotyö sisällytetään toiminta- ja taloussuunnitelmiin ja miten sitä arvioidaan? Etsi oma foorumisi ja tule keskustelemaan ja kuulemaan!

Hanne Tuulos

Neukkareiden tiedottaja

Kummien tarinoita

Kummius on iso juttu. Uskon, että jokainen kummiksi pyydetty kokee kutsun kunnia-asiana ja luottamuksen osoituksena. Kummiuteen liittyy monta positiivista asiaa. Siksi kai sanaa käytetään niin monen asian edistämisessä.

Eri-ikäisten kasteiden myötä joka vuosi tulee noin 100 000 uutta kummia. Kuinka kirkko tukee heitä heidän tehtävässään? Mielestäni aika heikosti, tämän mahdollisuuden olemme kirkossa pitkälti jättäneet käyttämättä.

Ensi vuonna, jos Luoja suo, julkaistaan kirjana ja verkossa "kummien tarinoita", kertomuksia sekä kummina että kummilapsena elämisestä. Mitä kummius merkitsee elämän eri tilanteissa? Mitä on olla kummina vaikkapa 1-vuotiaalle, 10-vuotialle, 15-vuotiaalle tai 30-vuotiaalle? Miten oma kummisi on sinua muistanut ja miten olet häntä muistanut? Millainen on hyvä kummi?

Neukkareilla kerätään näitä kummien tarinoita. Tule kertomaan oma tarinasi Kummitädille, hän kiertää laivalla tallentaen kaikenkaisia tarinoita.

Jarmo Kokkonen

Huomisen muistoja

HUOMISEN MUISTOJA

Muistatko sen hetken, kun olit opiskelemassa kirkon tehtäviin? Muistatko, kun tapasit työelämän edustajia ja kuuntelit heitä innostuneesti ja ihaillen? Muistatko kuinka jouduit tuon tuostakin miettimään, onko sinusta todella tälle alalle. Onko rima sittenkin liian korkealla? Osaanko minä? Hyväksytäänkö minut tulevassa työssäni tällaisena kuin olen:  keskeneräisenä, mutta innokkaana oppimaan? Vai joudunko muuttumaan? Nähdäänkö minua ollenkaan tulevaisuuden tekijänä, jolla olisi raikkaita ja uusia ajatuksia jaettavanaan, uudenaikaisia toimintamalleja, paljon ennakkoluulottomuutta ja intoa repussaan? 

Entä muistatko, kun aloitit työurasi ensimmäisessä työpaikassasi? Muistatko, miten sinut otettiin siellä vastaan? Mitkä asiat merkitsivät sinulle paljon? Minkälaiset työkaverit ja mitkä asiat saivat sinut tuntemaan itsesi tervetulleeksi ja rauhoittamaan jännittyneen mielesi: kyllä tästä vielä selvitään? Muistatko ne ihmiset ja asiat, jotka kannustivat ja rohkaisivat sinua löytämään oman tapasi tehdä työtä? Muistatko ne työkaverit, jotka kulkivat työurasi alkukarikoissa rinnallasi tukien ja ohjaten. Muistatko sen tunteen, kun tunsit itsesi ensimmäisen kerran todella ammattilaiseksi? Entä muistatko sen tunteen, kun halusit jakaa eteenpäin sen kaiken hyvän, mitä itse olit saanut: ottaa vastaan harjoittelijoita ja uusia, työuraansa aloittelevia työkavereita? Jakaa heille repustasi kokemustasi ja osaamistasi, kulkea rinnalla ja antaa vauhtia omien siipien kokeilemiseen? Hyppiä ilosta, kun siivet saavat tuulta alleen ja alkavat kantaa!

Olen usein miettinyt, olisinko koskaan lähtenyt näiden merikarttojen äärelle, jos en olisi saanut jo rippikoulun jälkeen toimiessani seurakunnan nuorten toiminnassa vahvaa tuntumaa siitä, että en ole yhdentekevä. Muistan vahvasti kuinka alan ammattilaiset ohjasivat seurakuntaan ja sen elämään mukaan, luottivat meihin energiaa pursuaviin keskenkasvuisiin ja antoivat vieläpä uhkarohkean paljon vastuuta, mutta myös tukea tehdä ja nähdä asioita omalla tavalla. Muistan kiitollisena, kuinka meitä ohjattiin myös yhteisen uskon ja ehtoollisyhteyden äärelle. Muistan kuinka Pyhä sai koskettaa ja kutsua palvelemaan.

Edelleen muistan kuin eilisen päivän, kuinka seurakunnassa, ensimmäisessä harjoittelupaikassani, minut otettiin vastaan. Tunsin olevani todella tervetullut tasavertaiseksi työkaveriksi, vaikka noviisi vielä olinkin. Edelleen tunnen syvää kiitollisuutta harjoittelunohjaajilleni, monille muille seurakunnan työntekijöille ja kirkkoherralle siitä innosta, mikä minuun tuolla harjoittelujaksolla minuun istutettiin.

Kun viimein valmistuin ja pääsin opiskeluista työelämään, minusta pidettiin jälleen hyvää huolta. Jopa kaksi työkaveria perehdyttivät minua kuukauden ajan työhön ja kutoivat minut kiinni työyhteisön ja paikkakunnan monisäikeiseen verkostoon. Minusta kasvoi  yksi kirkon ammattilaisista.  Ja kiitos saamani tuen: myös ylpeä siitä, että saan kuulua tähän ammattilaisten joukkoon.

Oletko miettinyt, miten tulevaisuudessakin saamme ammattitaitoisia ja sitoutuneita työkavereita rakentamaan Jumalan valtakuntaa kanssamme? Oletko miettinyt, mitä he näkevät ja kokevat, kun kohtaat heitä opiskeluaikana ja harjoittelijoina seurakunnassasi? Miltä heistä tuntuu, kun he tulevat työyhteisösi kohtaamaksi ensimmäistä kertaa? Entä mitä ajattelee se juuri valmistunut ja ensimmäistä työpäivää seurakunnassasi aloitteleva lapsi- ja nuorisotyöhön monipuolisesti koulutettu uusi työkaverisi?

Entä minkälaisen kirkon ammattilaisten joukon he näkevät ja kokevat, kun jotkut heistä pääsevät viimein osallistumaan Lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäiville 2011? Muistatko vielä, minkälaisen joukon sinä näit ensimmäisillä neuvottelupäivilläsi? Ja lopuksi: mitä näet nyt?

Jari V. Niemi
Nuorisotyönohjaaja
Järvenpään seurakunta