Koko yhteiskuntaamme ja näin myös kirkkoa haastavat monenlaiset muutosvoimat. Monen seurakuntalaisen ja kuntalaisen kokemus näiden muutosvoimien edessä on voimattomuus. Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että iso osa näistä muutosvoimista on ennustettavissa. Tästä seuraa se, että niihin voidaan myös valmistautua. Kirkon näkökulmasta on kyse lähinnä siitä, katsommeko yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia sivusta reagoiden niihin sitten kun ne tulevat, vai luommeko itse proaktiivisesti ja päämäärätietoisesti tulevaisuuttamme.
Rakennemuutosten tarve kirkossa syntyy pitkälti samoista perusteista, kuin yhteiskunnassamme yleensä. Taloudelliset tekijät haastavat kirkkoa pohtimaan sitä, millaiset rakenteet ovat toiminnan ja talouden näkökulmasta parhaimmat kirkon perustehtävän hoitamisen kannalta niin kasvukeskuksissa kuin harvaan asutuilla alueilla. Kirkon työ on paljon henkilöstöä vaativaa. Henkilöstöresurssien määrä vähenee taloudellisten resurssien kaventuessa. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi kirkon jäsenmäärän kehitys on ollut viimevuosina kirkon näkökulmasta negatiivista. Kirkon näkökulmasta on erityisen huolestuttavaa se, että nuoret aikuiset ovat eroavat kirkon jäsenyydestä muita ikäryhmiä vilkkaammin. Valitettavan moni eroaa kirkon jäsenyydestä yhä nuorempana. Tämän asian suhteen olemme kuitenkin saaneet myönteisiä hiljaisia signaaleja mm. Tampereen suunnalta, jossa nuorten aikuisten kirkkoon liittyminen on hieman kasvanut.
Kirkon rakennemuutosten tavoitteet
Kirkon rakennemuutoksissa on tavoitteena se, että monipuolinen seurakuntatyö voisi edelleen olla totta mahdollisimman monessa suomalaisessa seurakunnassa. Tapa, jolla työtä on tehty ja tehdään, tulee kuitenkin monissa tapauksissa muuttumaan. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta kirkon historiassa. Toimintaa ohjaavat kirkon perustehtävästä käsin edelleen jäsenlähtöisyys, yhteisöllisyys ja läheisyys. Rakennemuutoksien tavoitteena on, että tarvittavilla toimilla saavutetaan seurakuntien taloudellinen vakaus, itsekannattavuus ja samalla voidaan kirkon kohdalla vähentää taloudellista polarisaatiota. Toiminnallisena perusyksikkönä säilyy tulevaisuudessa edelleen seurakunta. Taloudellisten ja hallinnollisten yksiköiden kokoa lienee kuitenkin syytä kasvattaa.
Seurakuntien toiminnan rakenteet tulevaisuudessa
Seurakuntien rakennemuutoksen ohjausryhmä esittää mahdollisina tulevaisuuden seurakuntien rakennemalleina kolme eri mahdollisuutta. Näistä ensimmäinen malli lähtee liikkeelle siitä, että seurakunnissa seurataan edelleen kuntakentän kehittymistä ja tulevaisuuden seurakunnat seuraavat kuntien rajoja. Uusina rakennemalleina ohjausryhmä on kehittänyt kahta uutta mallia: rovastikuntamallia ja hiippakuntamallia. Yhteistä kaikille malleille on se, että kirkon perusyksikkönä säilyy edelleen paikallinen ja ihmisten lähellä elävä seurakunta. Seurakunta olisi edelleen alueellisesti määritelty, mutta yksittäisen seurakunnan rajojen ei tarvitsisi enää noudattaa kuntarajoja. Kuntien rajat otettaisiin huomioon suuremmassa kokonaisuudessa, oli kyseessä sitten rovastikunta – tai hiippakuntamalli.
Seurakuntien rakennemuutoksen ohjausryhmä ei lähde liikkeelle siitä, että mikään edellä mainituista rakennemalleista toisi automaattisesti lisää säästöjä. Näillä vaihtoehdoilla pyritään turvaamaan se, että isommilla alueilla olisi riittävä tulopohja seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi koko maassamme. Ohjausryhmä toteaa, että tähän mennessä seurakuntien kannalta kuntien yhdistymiskehityksen seuraaminen on ollut seurakuntien kannalta rankkaa. Monet pitkät prosessit ovat hyytyneet kalkkiviivoilla ja näin seurakuntienkin pitkät prosessit ovat jääneet vaille näkyviä tuloksia. Tästä huolimatta muutosprosesseja on suunniteltava edelleen ammattitaitoisesti ja aikaa seuraten. Tulevaisuudessa erilaisten seurakunnallisten jäsenidentiteettien tukeminen, ihmisten erilaisten tarpeiden huomioiminen ja monipuolinen seurakuntatyö edellyttävät vahvaa taloushallinnollista kokonaisuutta. Seurakuntarakenteiden uudistusten vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikajänteellä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että 2000-luvulla tehdyt seurakuntaliitokset eivät näytä parantaneen yhdistyneiden seurakuntien taloutta tai toimintaa (Vesa Keso, 2011).
Kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen toteaa: ”Muutokset eivät kuitenkaan ole sellainen uhka, jonka edessä olisi tarpeen lamaantua tai menettää toivoaan. Tuleviin muutoksiin voi valmistautua. Valmistautuminen on sopeutumista väistämättömään, mutta myös ennakkoluulotonta uusien mahdollisuuksien oivaltamista. Muutosten keskellä on välttämätöntä kysyä, mihin suuntaan ja millä vauhdilla olemme menossa, mutta ennen kaikkea sitä, mihin haluamme edetä. Suunnan ottaminen on syvä strateginen kysymys. Tulevaisuus ei koskaan ole vaihtoehdoton, pikemminkin se on vaihtoehtojen valtaisa valikko. Kirkon ei tarvitse suostua ajelehtimaan lastuna laineilla vaan voimme myös ohjata omaa purttamme käyttäen sitä viisautta ja intoa, jolla itse kirkon Herra varustaa seuraajansa matkaan”
Petri Määttä, Projektisihteeri/ Kirkkohallitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti