torstai 12. tammikuuta 2012

Nuorten itsetuntoa tulee tukea - "Armottomien ehtojen tilalle ehdotonta armoa!"

Jyväskylän paviljongissa viime päivinä pidetyt kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät päättyivät tänään. Päätöstilaisuuden paneelikeskustelussa pohdittiin muutostrendejä kirkossa ja yhteiskunnassa ja niiden vaikutusta lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Järjestöneuvos Marja Irjala Nuorten Ystävät ry:stä ilmaisi huolensa lasten tilanteesta yhteiskunnassamme. -18 000 lasta ja nuorta asuvat tällä hetkellä oman kodin ulkopuolella lastensuojelullisista syistä ja yli 70 000 lasta on lastensuojelun avohuollon piirissä. Lasten ja nuorten taustat ovat yhä rikkinäisempiä ja ongelmat yhä monimuotoisempia. Lapsia painavat huolet ja yksinäisyys.

YTT, tutkija Johanna Hurtig puhui myös lasten huolista. Heidän elämässään näkyy monenlaista taakoittumista jo hyvin varhaisessa vaiheessa. -Nuori ja jopa lapsi joutuu tekemään paljon yksilöllisiä eettisiä valintoja ja kantamaan huolta valintojensa vaikutuksesta. Myös kiire ja tietokuorma lisäävät kuormittumista. Myös yhteiskunnan yleinen ilmapiiri tukee tätä trendiä.

-On ollut vaiheita, jolloin koko yhteiskunta on uskonut parempaan huomiseen. Nyt elämme aikaa, jolloin tämä ei samalla tavalla toteudu. Nuorille ja lapsille tulisi huolien sijaan luoda sitä toivon kuvaa, että vaikka asiat muuttuvat, me pärjätään ja kuulumme tähän yhteiskuntaan, pohtii johtaja Georg Wrede (OPM).

Kokemus osallisuudesta ja yhteisöön kuulumisesta syntyy erityisesti sen kautta, että yksilö pääsee vaikuttamaan yhteisössään häntä koskeviin asioihin. Kirkko on viime vuosina tehnyt konkreettisia tekoja nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Nuorisotutkijaverkoston tutkija Anu Gretschel kiitti kirkkoa konkreettisesta osallisuuden teosta, 16-vuotiaille annetusta äänioikeudesta. Samalla Gretschel rohkaisee kirkkoa ottamaan lapset ja nuoret vielä enemmän mukaan myös arvioimaan heille suunnattuja palveluita.

Osa lapsista ja nuorista on jo kovin varhaisessa vaiheessa irrallaan kaikista yhteisöistä. Tämä kehitys voi alkaa jo päiväkodissa ja koulun alaluokilla, kun jostakin syystä lapsi "leimautuu pahikseksi" ja alkaa vähitellen syrjäytymään. -On kehityksen paikka ottaa myös heidät, jotka eivät jostakin syystä aivan sovi sapluunaan, mukaan yhteisöönsä vaikuttamiseen, nuorisotutkijaverkoston tutkija Tomi Kiilakoski toteaa. Sama ajatus huokuu hiippakuntasihteeri Pekka Asikaisen unelmassa kirkosta:

-Kirkon tulee julistaa armottomien ehtojen tilalle ehdotonta armoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti