sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Luovat työtavat ja opetusmetodit osana kristillistä ympäristökasvatusta

Pastorit Anssi Almgren ja Panu Pihkala johdattelevat kuulijat pohdiskelemaan kristillisen ympäristökasvatuksen waltavia mahdollisuuksia, jotka voivat rikastuttaa seurakunnan nuorisotyötä. Luovuus on erilaisten ja ennalta-arvaamattomien asioiden yhdistämistä toisiinsa. Se on kyky tuottaa uutta ja omaperäistä, jota voidaan samalla soveltaa käytäntöön. Uskomme, että jokaisella nuorisotyötä tehneellä on kokemusta uuden luomisesta ja hetkessä soveltamisesta. Milloin kananmunasta on kehitelty luomiskertomus, kaatopaikalla laulettu "maa on niin kaunis" tai rautalangasta on väännetty tarina kierosta elämänpolusta.

Oppimisen tavoitteena on löytää uutta: uusia näkökulmia, uusia kokonaisuuksia ja toimintatapoja. Oppiminen ei ole mikään pysyvä olotila, vaan alati jatkuva ja muuttuva prosessi. Näin ymmärrettynä oppiminen ei onnistu ilman luovuutta. Uutta luomalla - uudistavalla oppimisella - olemme osaltamme muuttamassa maailmaa. Workshopissa yhdistellään ekoteologiaa, kokemuksia luovista työtavoista, elämyspedagogiikkaa ja taidekasvatusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti