maanantai 29. marraskuuta 2010

Lähtö Helsingistä!

Ihan näin vinkkinä toimiston puolelta kertoisin, että laivahan lähtee siis Helsingistä eikä Turusta niinkuin jotkut ovat ajatelleet ; ) Luulen, että yhteydet eri puolilta Suomea ovat yksinkertaisemmat tänne pääkaupunkiin kuin Turkuun. Ja tutustu alla oleviin kampanjatietohin:

Kirkon Lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivien aikaan VR myöntää 50 %:in laiva-juna-alennuksen.
Neuvottelupäiville osallistuvat saavat kyseisen edun ja etu koskee 2.luokan meno- tai menopaluumatkaa Helsinkiin. Se myönnetään alentamattomasta junalipusta. Kampanja-alennukseen oikeuttavilla junalipuilla voidaan matkustaa kaksi päivää ennen laivamatkan alkua (9.1.<) sekä kaksi päivää laivamatkan jälkeen (>15.1.).
Alennusta ei myönnetä HSL alueella tehtävistä matkoista.
Lippuvaraukset ennakkoon Suomen Matkatoimistoon, sähköpostitse osoitteeseen: ryhmapalvelut@smt.fi
Mikäli haluatte istumapaikat vierekkäin ja samaan junaan muiden samaan seurakuntaan kuuluvien kanssa pyydämme tekemään lippuvaraukset seurakunnittain. Junalippujen myynti alkaa 20.12. 2010 ja ne postitetaan tilaajalle sen jälkeen yhdessä laivavarausvahvistuksen kanssa.

Maarit Ala-Mononen
neuvottelupäivien ohjelmatyöryhmän sihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti